Karhunkierros 2016-06

Vuonna 2015 heräsi kiinnostus kiertää Karhukierros. Alunperin minun piti tehdä se reissu jo syksyllä 2015, mutta se peruuntui. Kiersin silloin sen sijaan Birgitan polun Lempäälässä. Sinne pääsin lähtemään suoraan kotiovelta kävellen, joten se oli helppo valinta.

Jossain kohtaa talvea kypsyi ajatus tehdä Karhunkierrosreissu 2016 alkukesällä. Silloin, kun ei vielä ole liian kuuma, ei ehkä ole itikoita, eikä ennen kaikkea ole ihmisruuhkaa. Ajankohdaksi valikoitui kesäkuun ensimmäinen viikko, 1.6 - 6.6.2016.

Karhunkierroksen valitsin, koska se on Suomen tunnetuin ja suosituin reitti ja maisemia on internetissä kehuttu. Sen lisäksi se on hyvin merkitty ja paljon taivallettu reitti, joka sopii myös vähän vaeltaneelle. Oma retkeilykokemukseni kun on toistaiseksi vain lyhyistä retkistä Tampereen alueella. Tämä oli siis hyvä tilaisuus kartuttaa omaa retkeilykokemusta ja -osaamista suht varmalla ja turvallisella reitillä. Varsinaisestihan haluan vaeltamaan erämaahan, merkittyjen reittien ulkopuolelle, mutta jotta sinne uskallan lähteä, niin pitää edetä askel kerrallaan.

Ensimmäinen päivä, ke 1.6.2016

Linja-auto toi minut Hautajärven luontokeskukselle. Siitä alkaa karhunkierros. Siellä on myös karhunkierronksen luontokeskus, mutta yllättäen se olikin auki vain maanantaisin ja torstaisin. En siis päässytkään sinne lounaalle ja kahville, kuten olin alunperin ajatellut. Siispä rinkka selkään ja ensimmäiselle tulipaikalle, muutaman sadan metrin päähän tekemään retkilounas.

Heti alkuun oli selvää, että olin pakannut aivan liian painavan rinkan, 25 kg. Se painoi alkuun aivan saatanasti. Toisaalta, olen vielä sen verran aloittelija, että vielä ei ollut kertynyt kokemusta siitä, mikä kaikki kannattaa jättää kotiin ja mikä on tarpeen olla mukana. Tämän reissun jälkeen olen taas paljon viisaampi.

Keskiviikko oli tosi lämmin päivä, 23 C ja auringonpaistetta. Hyttyset olivat myös joukolla liikkeellä ja piirittivät minut hyvin pian. Oli pakko vaihtaa t-paita pitkähihaiseen paitaan ja laittaa hyttysverkko päähän, jotta mokomat inisijät eivät söisi minua ihan kokonaan. Hyttysverkko toimi oikein hyvin lierihatun kanssa, koska hatun lieri pitää verkon irti päästä, jolloin hyttyset eivät pääse puremaan. Kuumuus ja törkeän painava rinkka kuitenkin koettelivat matkaajaa jopa siinä määrin, että alkoi heikottaa. Pysähdyinkin siis heti ensimmäiselle laavulle, Perttumakoskelle. Lepäsin siinä laavulla, söin välipalaa ja keitin kahvit. Olo parani. Oli kuitenkin vielä niin kuuma, että katsoin parhaaksi vain lepäillä laavulla, kunnes ilma viilenee. Paulan tekemät välipalakeksit maistuivat oikein hyviltä, vaikka kotona ne tuntuivat aika margariinisilta. Retkellä ne olivat kuitenkin oikein hyviä ja antoivat energiaa. Nam. Ne tosin liiskaantuivat rinkassa yhdeksi isoksi kasaksi, joten ne saivat mielessäni nimen Paulan välipalakökkö. Siitä vaan lusikalla lohkoi palasen ja söi kahvin kanssa, nam.

En ollut kotona muistanut tarkistaa metsäpalovaroitusta. Se ei lukenut minun valmistautumislistassani. Siispä laitoin Paulalla kotiin viestiä ja kysyin tilannetta. Pian tulikin vastaus, että ei ole metsäpalovaroitusta. Siispä nuotio laavulla oli sallittua ja turvallista.

Illan lähestyessä ilma alkoi viiletä ja pilvistyä. Katsoin taivasta ja mietin, että näyttää siltä, että sadettakin saattaa tulla. Päätin lähteä liikkeelle. Ilma oli miellyttävä kulkea, joskin hyttyset olivat vielä kimpussani. Matkalla Vasaojan laavulle ukkonen saavutti minut. Yritin ehtiä pois sen alta, mutta en onnistunut. Sadevaatteet päälle siis ja odottamaan ukkosen ohi menemistä. Eipä siinä kauaa mennyt. Vasaojan laavulla varasin itselleni hyvän telttapaikan pystyttämällä telttani siihen. Siirryin siitä laavulle tekemään nuotion ja laittamaan ruokaa. Siinä kokkaillessa, syödessa ja illasta nauttiessa paikalle ilmeistyi toinenkin teltta. Kaksi muuta retkeilijää, jotka näin vain vilaukselta, koska he pysyivät teltassaan.

Nukuin yön todella hyvin. Raitis ulkoilma tekee hyvää, mutta ennen kaikkea edellisen yön vähäiset unet väsyttivät.

Matkustin Karhunkierrokselle julkisilla. Tampereelta yöjuna Kemijärvelle. Säästin, enkä ottanut makuupaikkaa, vaan istuinpaikan. Sen sai halvalla, kun osti lipun muutamaa viikkoa etukäteen. Kemijärveltä pääsee Sallaan pikkubussilla. Sallan ja Kuusamon lentokentän valillä kulkee lentokenttäbussi, jolla pääsee sekä Hautajärvelle, että Rukalle.

Junamatka sujui hyvin. Minulla oli tuuria, eikä vieressäni istunut kukaan. Siten saatoin etsiä mukavampaa asentoa penkissä ja yrittää torkkua. Lapin valoisa yö ei edistänyt nukkumista, mutta kun laitoin takin peitoksi päälleni ja hupun pääni päälle takaperin peittämään valon, niin sain torkuttua. Olisi pitänyt ottaa korvatulpat junamatkan ajalle. Joku kuorsasi hieman, mutta ei onneksi pahasti. Olihan minulla korvatulpat rinkassa, mutta en minä niitä sieltä olisi pystynyt kaivamaan esiin junassa.

Toinen päivä, ke 2.6.2016

Heräsin aamulla valoon ja lämpöön. Ei liikaan valoon, koska minulla oli putkihuivi silmillä. Eikä liikaan lämpöön, vaan sellaiseen miellyttävään auringonpaisteeseen. Oli kaunis aamu. Sadevaatteeni olivat yöllä kuivaneet narulla ulkona. Aloitin päiväni myslillä ja pakkasin tavarani ja telttani.

Olin varannut reissuun viisi päivää. Ennakkosuunnitelmani mukaan oli tarkoitus tehdä matkalla muutamia ylimääräisiä lenkkejä hienojen paikkojen kautta, mutta pirun painava rinkka muutti mieleni. Ei siis mitään ylimääräisiä kierroksia, vaan ihan perus Karhunkierroksen polku. En siis kiertänyt Kirkasvetisenlammen kautta, vaan menin suoraan Savilammen autiotuvalle. Siellä oli muutaman ihmisen porukka yöpymässä, eivät olleet vielä lähteneet liikkeelle, kun saavuin. Hyödynsin heidän sytyttämän nuotion ja laitoin siinä ruokaa. Huomasin, että omat aamiaiseni olivat hieman liian kevyitä, ne eivät pitäneet nälkää ollenkaan tarpeeksi kauan. Puuroa en suostu syömään, joten minun aamiaiseni on mysli. Kaupasta ostettu perusmyslipohja, johon lisään omia aineksia. Kuivahedelmiä, pähkinöitä, yms.

Tajusin pian, että olin ottanut varsin vähän kaasua mukaan. Alkuperäinne ajatukseni oli joka tapuksessa suosia nuotiota ruoanlaitossa, mutta aina se ei ole käytännöllistä hitautensa takia. Varsin rajallinen kaasumäärä kuitenkin rajoittaisi kokkailujani. Eli jatkossa riittävästi kaasua mukaan! Myös kellon metallinen ranneke tuntuu ikävältä kädessä. Täytyy vaihtaa tilalle nahkainen tämän reissun jälkeen. Kello sinänsä on kätevä ranteessa. Sillä voi arvioida etenemistään, kun tietää, että kulkee tyypilliseti noin 3 km/h. Se on näppärä myös, kun tietää, että ruokaa pitää kypsentää 10 min, tms. Ja yöttömässä yössä sillä näkee vuorokauden ajan yöllä, kun valon määrästä ei voi päätellä onko päivä vai yö.

Savilammelta matka jatkui Taivalkönkään autiotuvalle. Matkalla huomasin, että kengät kivistävät jalkojani, ja ihmettelin mistä se johtuu. Olin kuitenkin sisään ajanut niitä puolisen vuotta, enkä ollut aiemmin huomannut ongelmia. Toisaalta nyt oli ensi kertaa näin painava rinkka ja näin pitkä matka. Taivalkönkäällä lepuutin jalkojani ja söin välipalaa. Otin muutamia valokuvia. Siellä oli joku nainen viettämässä ruokataukoa ja juttelimme hetken varusteista.

Ylitin riippusillan, ihastelin näkymää alapuoliseen jokeen ja jatkoin matkaa kohti Runsulampea. Sää oli oikein hyvä, sellainen miellyttävä 17 C, enimmäkseen aurinkoista. Miellyttävä ilma kulkea.

Pidin tauon Runsulammen nuotiopaikalla. Söin sitruunakiisselin, ja että se olikin hyvää ja raikasta tällaisena lämpöisenä kesäpäivänä. Nautin auringonpaisteesta ja evästauostani, otin rauhallisesti. Edellisenä yönä samalla laavulla ollut pariskunta poikkesi lepäämässä hieman kauempana. Tunnistin heidät varusteista.

Alan ymmärtää, että kenkäni eivät todellakaan sovi omille jaloilleni ja että siitä tulee vielä ongelma tällä reissulla. Alan myös ymmärtää, että kyse on liian kapeasta lestistä. Jos sidon kengännauhat tiukasti varpaani puristuvat yhteen ja muuten on hyvä, mutta pikkuvarpaat jäävät joka askeleella puristuksiin viereisen varpaan alle ja käyvät kipeiksi. Jos taas jätän nauhat löysälle, niin pikkuvarvas ei puristu, mutta sen sijaan kengän pohjallisen reina painaa jalan molempiin syrjiin, eikä se oli juuri sen parempi. Huonompi juttu. Kodin lähellä näillä kengillä tekemäni retket olivat päiväretkiä kevyellä repulla, enkä siinä ollut huomannut tällaista ongelmaa. Mutta nyt se tuntuu. Aina pisemmän tauon jälkeen on parempi kävellä, mutta jos erehtyy kulkemaan liian pitkään ilman jalkojenlepuutustaukoa, niin matka käy tuskalliseksi.

Minun on tarkoitus majoittua johonkin Oulangan luontokeskuksen läheisyyteen. Haluaisin käydä siellä vähintäänkin kahvilla, ehkä myös lounaalla. Ja haluaisin ostaa karhupehmolelun. Ohan kyseessä Karhunkierros. Minulla on Seitsemisestä pieni kettupehmolelu ja haluaisin sille pienen karhun seuraksi.

Käy kuitenkin niin, että Oulangan luontokeskus on jo kiinni, kun ehdin sinne. Sitä ennen oli leirintäalue, mutta ei se ole vaeltajien telttailupaikka. Ostin kuitenkin jäätelön leirintäalueen kioskista. Jatkoin matkaa luontokeskukselta etsien ensimmäistä järkevää leiriytymispaikkaa. Siihen sattui valokuvareissulla ollut vanhempi mies, joka neuvoi minulle kauniin telttailupaikan, jonne oli itsekkin matkalla. Sinne vaan oli pari kilometriä luontokeskukselta ja minä olin jo ihan väsynyt ja jalat kivistivät. Siinä matkan varrella oli Karhunkierroksen hienoimpia nähtävyyksiä, Kiutakönkään koski ja kalliot. Kävin niitä hieman ihastelemassa, mutta olin niin väsynyt, että halusin vain päästä telttapaikalle. En todellakaan jaksanut kaivaa kameraa esiin, vaikka sieltä olisi saanut upeita kuvia. Ajattelin, että ehkä huomenna. Telttapaikalle oli kuitenkin sen verran matkaa, että en enää jaksanut palata takaisin seuraavana aamuna.

Telttapaikka itse oli hieman Kiutakönkään kosken jälkeen joen mutkassa. Kaunis paikka. En jaksanut tehdä nuotiota vaan tein kaasulla ruokaa ja menin nukkumaan.

Aloitin reissun tavaroiden kasaamisen sunnuntaina. Juna lähti tiistai iltana. Tavarat painoineen on taulukossa tietokoneella. Siellä on helppoa ruksia, mitä ottaa mukaan ja kone laskee painon automaattisesti. Ongelma on, että minulla ei vielä ollut kokemusta pitkistä reissuista, eikä siten oikein näkemystä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata ottaa mukaan. Siksi mukaan tuli mm. järjestelmäkamera. Se ei todellakaan kannattanut. Loistava kuvanlaatuhan siinä on, mutta painaa puolitoista kiloa. Se myös kulkee rinkassa, joten kuvia ottaakseen täytyy ottaa painava rinkka selästä, ottaa kamera rinkasta, ottaa muutama kuva, laittaa kamera takaisin rinkkaan ja nostaa pahuksen painava rinkka selkään. On aika selvää, että ei tullut kovin usein otettua kameraa esiin matkan varrella.

Olin toki tehnyt pari kolmen päivän reissua aiemmin, sekä useita yhden yön retkiä. Eli ei metsässä yöpyminen tai päivämatkan kulkeminen minulle mitään uutta olleet. Nyt vain matkaa oli pidemmänsti, öitä oli enemmän ja ruokaa piti ottaa mukaan enemmän. Ruoan pakkaaminen ja valmsitelu olikin yksi selkeä virhe. Nimittäin se jäi liian viime tippaan. Ostin kaupasta pari italianpata pussia ja jaoin ne kahtia. Lisäsin omia aineita mieleni mukaan ja pakkasin pakastepusseihin. Tein myös vastaavia pusseja kokonaan omista aineista, couscous ja pastapohjaisia. Cliff-patukoita välipalaksi, keksejä, näkkäriä, kahvia, pähkinöitä, yms. Ruokavalmisteluni tulivat valmiiksi lähtöä edeltävän päivän iltana. Se riitti ruokien osalta kyllä, mutta rinkka oli vielä pakkaamatta. Periaatteessa kaikki tavarat olivat työhuoneen lattialla kasassa odottamassa, mutta ne pitäisi vielä pakata.

Rinkan pakkasin lähtöpäivänä aamupäivällä. Se olisi kannattanut tehdä jo pari päivää aiemmin, mutta koska ruokavalmistelut venähtivät, niin se ei onnistunut aiemmin. Tästä seurasi se ikävä yllätys, että rinkka painoi ruoan ja veden kanssa aivan hemmetisti. 25 kg sanoi vaaka. Mielsin sen heti hyvin painavaksi, mutta en enää ehtinyt alkaa pohtia mitä jättää pois. Eikä minulla ollut kokemusta niin painavan rinkan kantamisesta, niin en tiennyt miten kamalan painavalta se tuntuu. Toki painoon selässä tottuu, mutta kyllä mielellän 5 kg pitäisi saada tuosta lähtöpainosta pois. Retken jälkeen onkin vuorossa tarkastelu siitä, mitä kaikkea olisi kannattanut jättää kotiin. Ja jonkinlaista kevyempien varusteiden hankintaa. Olen vähän varusteurheilija, ikävä kyllä.

Kolmas päivä, pe 3.6.2016

Päivä alkoi lämpöisenä, mutta päivän mittaan laski noin 15 asteen tienoille. Tuulinen ilma. Mukava ilma kulkea, ei enää ollut kuuma kävellessä, eikä enää itikoita. Reitti kulki alkuun hiekkaisen harjun päällä, joki vasemmalla. Kauniita jokimaisemia, auringonpaistetta, hieman tuulista. Muutamia päiväretkeilijöitä tuli vastaan.

Pysähdyin Ansakämpälle lounastauolle. Siellä ei ollut ketään muuta. Säästiin kaasuani ja keitin ruokaa kämpän kaasulla.

Matka jatkui, ilma viileni ja tuuli yltyi. Tulin illalla Jussinkämpälle, jonne myös päätin jäädä. Menin katettuun nuotiopaikkaan tekemään tulet ja laittamaan ruokaa. Mukava tunnelmallinen, hämärä paikka. Ja minä pidän nuotiosta ja savun hajusta. Jonkin ajan päästä sinne saapui myös pariskunta, joka oli ollut samalla laavulla teltassa ensimmäisenä yönä. Paljastui, että he ovat Helsinkiläis-Skottilainen pari ensimmäisellä pisemmällä retkellään. Jutusteltiin siinä hieman ruoan laiton lomassa.

Syötyäni siirryin kämppään. Se olikin tilava! Laitoin tavarani laverille oven vieressä olevaan syvennykseen ja hörpin teetä. Helsinkiläispari oli oven toisella puolen olevassa syvennyksessä olevalla laverilla. Vähän ajan päästä paikalle ilmaantui kolmen vaeltajan porukka. Yhdellä oli mielenkiinoinen, perässä vedettävä polkupyörän pyörään pohjautuva kesäahkio. Eräänlainen peräkärry, jossa vaelluskamppeet kulkivat. Hän oli myös puhelias, joten juttelimme siinä tuvalla ja vaihdoimme ajatuksia. Sain muutamia hyviä vinkkejä retkeilyyn ja tietoa edessä olevasta reitistä. Muun muassa sen, että Karhunkierroksen loppupuolella, Rukan mäkien luona, on muutamia tien ylityksiä, joissa on liimattu tolppaan taksin numero ja osoite, johon sen voi tilata. Se oli hyvä uutinen, koska kengät kivistivät jalkojani, enkä ollut varma mitä tehdä loppureissun kanssa. Ajattelin, että lopettaisin ennen rukan mäkiä kenkäongelman takia.

Huomaan eteneväni hieman hitaammin, kuin olin suunnitellut. Osaltaan johtuu kenkäongelmasta ja typerän painavasta rinkasta, mutta osaltaan vain haluan kulkea rauhalliseen tahtiin. Minä mieluummin nautin olostani retkellä, kuin suoritan. Siitä samasta syystä huomaan nauttivani leirissä olosta. Teltan pystytyksestä, tulien teosta, ruoan laitosta. Rauhallisesta olemisesta, luonnon seuraamisesta, katselemisesta ja kuuntelemisesta. Matkan kulkemisessa on myös oma viehätyksensä, mutta ainakaan näin merkityillä reiteillä se ei minulle ole se reissun kohokohta.

Neljäs päivä, la 4.6.2016

Heräsin aamulla siihen, että selkäni oli kipeä. Koitin löytää hyvää asentoa, mutta mitenkään ei ollut hyvä. Siispä ylös. Kello oli vasta seitsemän, mutta kolmikko oli jo heräilemässä. Minäkin pääsin siis aikaisin liikkeelle tänä aamuna, mikä oli hyvä juttu, vaikkakin tahatonta. Selkäkään ei vaivannut, kun olin pystyasennossa. Mysliaamiainen ja liikkeelle. Aamiaisen aikana ulkona satoi hetken lunta. Lämpöä oli viitisen astetta.

Jonkin matkaa kuljettuani tuvalla ollut kolmikko ohitti minut. Menivät ihan reipasta kyytiä eteenpäin. Minä pysähdyin parin tunnin jälkeen tulipaikalle laittamaan lounasta. Helsinkiläispari ohitti minut siinä. Ohitimme toisemme vielä pari kertaa päivän aikana toisen pitäessä taukoa.

Pientä karhunkierrosta lähestyttäessä polku seuraa jokea hyvin lähellä. Kartalla osuus näyttää hyvin helpolta, mutta todellisuudessa se oli varsin haastava. Polku oli kapea, jyrkässä rinteessä ja kovin kivinen ja juurinen. Horjahtamisen varaa ei juuri ollut, ellei halunnut päätyä jokeen. Välillä piti ottaa tukea puiden rungoista, välillä autaa tasapainoa vaellussauvalla. Kulkeminen oli hidasta ja vaivalloista. Lopulta se kuitenkin päättyi ja polku yhtyi Pieneen karhunkierrokseen. Se olikin sitten leveää ja helppoa polkua. Tosin jalkani olivat taas kipeät ja halusin lähinnä päästä taukopaikalle. Ilma oli aika viileä, viiden ja kymmenen asteen välillä ja tuulista.

Saavuin vihdoin Siilastuvalle. Olikin jo nälkä. Lounaaksi syömäni Real Turmat ruoka oli liian pieni annos, eikä pitänyt nälkää poissa. Helsinkiläispari oli tuvalla tauolla myös. He olivat lämmittäneet tupaa, joten siellä oli ihanan lämmin pitää taukoa. Jutustelimme siinä ruokaa tehdessä ja tuvan lämmöstä nauttiessa.

Ajattelin jatkaa Pienen karhunkierroksen ja Porontiman kämpän puolivälissä olevalle laavulle ja jäädä siihen yöksi. Reitti pienen karhun eteläpuolella oli kuitenkin helppokulkuista, ilma oli miellyttävä, eli sopivan viileä, mutta ei kylmä, ja minulla oli hyvä meno päällä, niin päätin jatkaa laavulta vielä Porontiman tuvalle. Lisäksi en oikein pitänyt siitä laavusta.

Maasto pienen karhun eteläpuolella oli talousmetsää, Oulangan luonnonpuisto loppuu Pienen Karhunkierroksen kohdalla. Silti, aika lailla itsenikin yllätykseksi, pidin siitä osuudesta paljon. Ehkä se on sellaista metsää, johon minä olen tottunut, en oikein tiedä. Jostain syystä kuitenkin pidin siitä. Jopa hakkuuaukeista, joissa kasvoi maassa pientä, kaunista valkoista kukkasta ja puiden puuttuessa näki ympärilleen hyvin.

Saavuin Porontiman kämpälle illalla. Se onkin jännä kaksiosainen kämppä, ilmeisesti vanha mylly. Toiseen puoleen oli jo majoittunut edellisyön kolmikko ja toisella puolella oli helsinkiläispari. Telttapaikalla oli jonkun ihmisen teltta, mutta en nähnyt hänestä vilaustakaan. Pystytin telttani ja tulin laavulle laittamaan ruokaa. Käytin taas kämpän kaasua, koska en jaksanut säätää nuotion kanssa ja omaa kaasua ei enää ollut paljoa jäljellä. Harkitsin jättäisinkö Rukan mäet väliin ja tilaisin taksin hieman ennen Porontimaa olevalle tielle, mutta jalkani eivät olleet enää ollenkaan niin kipeät, kuin aiemmin päivällä. Riittävän usein pidetyt tauot, kengät poissa jaloista, olivat auttaneet. Päätiin siis kuitenkin jatkaa kohti Rukaa ja katsoa tilannetta matkan edetessä. Lämpötila laski illalla 7 asteeseen. Päivällä oli ollut noin 10 C.

Viides päivä, su 5.6.2016

Tuli herättyä aika myöhään, vasta 9:30. Eipä se haitannut. Kolmikko oli lopettelemassa aamutoimiaan ja lähdössä liikkeelle. Neuvoivat käymään Porontimalta länteen, puron eteläpuolella olevalla kukkulalla. Siellä olisi kuulemma hienot näköalat. Kävin siis siellä aamutuimaan. Otin kameran mukaan, niin tuli sillekin jotain käyttöä.

Jonkin aikaa kolmikon lähdön jälkeen Helsinkiläispari oli ilmeisesti käynyt kurkkaamassa, millainen toinen puoli kämpästä on. Olivat huomanneet, että yksi kolmikosta oli jättänyt jälkeensä mustan pussukan, jossa oli kännykkä, lompakko ja vesipullo. Koitimme siinä selvittää, kuka hän on ja saisiko jostain selville kenen kanssa hän on matkalla. Kaivettiin puhelimesta numero ja soitin siihen. Sattui olemaan hänen poikansa. Kerroin, että isänsä oli unohtanut tavaransa kämpälle, että jos soittaisi vealluskavereille, niin saisi tiedon ja voisi tulla takaisin hakemaan tavaransa. Helsinkiläisillä oli tuli kaminassa, joten menin heidän seuraansa lämmittelemään joksikin aikaa. Ulkona satoi taas lunta jonkin aikaa. Tavaransa unohtanut tuli pian takaisin. Sanoi juosseensa 12 minuuttia. Minäkin aloin lähtemään liikkeelle. Rukan mäet odottivat.

Tästä tuleekin mieleeni vaeltajan värimaailma. Monet tuntuvat suosivan tummia ja maastoon sulautuvia sävyjä. Minäkin mielelläni sulaudun maastoon, mutta vain päiväretkillä. Aloitin oman retkeilyni armeijaylijäämätavaroilla ja -vaatteilla ja monet niistä ovatkin edelleen minulla käytössä. Hyvää laatua halvalla. Huono puoli on, että ne ovat painavia ja maastoväreissä. Maastokuviossa on pari huonoa puolta: ensinnä se näyttää tosi hölmöltä ihmisten ilmoilla, ja toisekseen hätätilanteessa se voi olla todella vaarallinen. Ne pelastetaan, jotka löydetään, kuten joku jollakin retkeilyfoorumilla totesi. Siksi itse suosin kirkkaita värejä. Etenkin kun enimmäkseen kuljen yksin. Kirkkaanväriset varusteet myös huomaa helpommin, jos sellaisen meinaa unohtaa taukopaikalle. Pimeässä tuvassa tai teltassa musta, tai muuten vaan tumma, pussi tai esine jää helposti huomaamatta. Huomiovärit ovat siis kovin hyödyllisä, ihan turvallisuusmielessä. Sattuu myös olemaan niin, että minä pidän kirkkaista väreistä. Keltainen on paras väri ikinä! Ostinkin muutama viikko ennen reissua keltaiset Fjällrävenin housut, joita myös pidin reissulla.

Opin myös, että kannattaa pitää mukana kynsileikkuri. Minulla oli kynsisakset, mutta ne eivät olleet niin hyvät. Leikkuri siis ensi kerralla.

Pidin ruokatauon Ison Kuikkalammen luona olevalla laavulla. Helsinkiläispari tuli siihen myös ja pysähtyi hetken, mutta jatkoivat suht pian matkaa. Siinä syödessäni muutama muukin vaeltaja pysähtyi siinä. Eräs nainen, selvästi kokenut vaeltaja, kertoi saavansa koko reissun tavarat viiteentoista kiloon. Siinä on tavoitetta! On kuulemma paljon mukavampi kulkea kevyellä rinkalla. Itse olisin tyytyväinen, kun saisin kainen kahteenkymmeneen kiloon reissun alussa.

Sitten olikin aika aloittaa Rukan mäkien kiipeäminen. Ensin lempeä nousu Isolle Kumpuvaaralle. Sieltä tultiin alas. Ja pari pienempää nyppylää ylös ja alas. Siinä tuli Konttainen näkyviin, ja oli selkeää, että reitti vie sinne. Näytti melkoiselta nousulta. Siinä oli ihan reippasti rappusia ja muuten vaan jyrkästi nousevaa polkua. Laskin huvikseni ja itseni rauhallisessa tahdissa pitääkseni rappuja venäjäksi. ????, ???, ???, .... ??? ????????? ????. Ei ihan täsmällinen lopputulos, mutta 171 porrasta ylös laskin. Huipulta oli hienot näköalat, mutta oli kylmä ja tuulista. Matkalla oli taas välillä satanut lunta. Evästauko huipulla ja eteenpäin. Laskin 275 rappusta alaspäin, tällä kertaa ihan suomeksi. Ja toki jyrkkää polkua lisäksi.

Konttaisen jälkeen oli vuorossa Valtavaaralle kiipeäminen. Se ei ollut niin jyrkkä, kuin konttainen, mutta pidempi nousu, onhan se korkeampi mäki. Kartasta kun katsoo, niin näyttää, että siinähän vain kiivetään muutaman mäen yli matkalla kohti Rukaa. Mutta ei ne olekaan mitään pieniä kiipeämisiä! Mäet sinänsä eivät ole mitenkään mahdottoman korkeita, mutta reitti menee hyvin jyrkistä kohdin. Paikoin oli rinteeseen kiinnitetty köysi auttamaan nousuissa ja laskuissa. Mietin, että onko tämän reitin pakko kulkea joku ikisen mäen huipun kautta! Eikö edes pari mäkeä oli voinut kiertää? Tai vaikka tehdä pieni koukaus ja nousta loivaa rinnettä sen sijaan, että noustaan siitä jyrkästä kohtaa. Mutta mahtavat näkymät sieltä oli. Sää oli epävakainen, sadepilvet kulkivat taivaalla, seuranaan sateettomia pilviä, siellä täällä pilkisti hieman aurinko. Todella kaunista. Paljon mielenkiintoisempaa, kuin sininen taivast olisi ollut. Nyt sai seurata pilvien liikettä taivaalla, sateen lähestymistä, alkamista ja väistymistä. Tuuli aika lailla koko ajan. Valtavaaran huipulla on pieni päivätupa. Söin siellä pähkinöitä ja lepäsin vähän aikaa. Käytin tilaisuuden hyväksi ja otin muutamia valokuvia. Laajakulmaobjektiivi pääsi nyt oikeuksiinsa.

Valtavaaran päivätuvalta olikin helppoa, selkeästi päiväretkeläisille tehtyä polkua ja alamäkeä Valtavaarenlammen laavulle. Siellä olikin Helsinkiläispari ruokatauolla. Liityin seuraan tekemään omaa päivällistäni. Jutustelimme siinä retkestä, jota olimme sattumalta tehteen aika samaan tahtiin. Kulkeneet polkua omaan tahtiimme, mutta nähneet monesti taukopaikoilla. He olivat päättäneet ottaa viimeiseksi yöksi motellihuoneen, koska laavun luona ei ollut hyvää telttapaikkaa ja heidän varusteillaan oli ollut edessä kurjan kylmä yö. Mietin itse jäädäkö siihen telttaan, mutta totesin, etten oikein perustanut paikasta. Lisäksi en halunnut jäädä ihan niin lähelle Rukaa, koska päiväretkeläisiä voisi olla jo aikaisin liikkeella, enkä minä halunnut herätä siihen, että joku tulee paistamaan makkaraa laavulle. Noudatin siis esimerkkiä ja otin myös huoneen siitä motellista. Älykännykän ihmeitä. Voi retken lopulla katsoa laavulla edullisen majoituksen viimeiseksi yöksi ja varata sen. Minä jäin vielä syömään, kun Jennifer ja Michael lähtivät viimeiselle taipaleelle.

Valtavaaralammen jälkeen oli vielä pari mäkeä kiivettävänä ylös ja alas. Mutta polku oli nyt selkeästi helpompaa, kallioon oli louhitty portaita, polkua oli pohjustettu eivätkä mäet olleet ihan niin jyrkkiä, kuin aiemmin. Selkeästi tehty helppoon retkeilyyn Rukalta Valtavaaran päivätuvalle ja taikaisin. Minä, hyvän karttani turvin, päätin oikaista hieman ja jätin väliin viimeisen mäen, jossa Rukan laskettelurinteet ovat. Ei minua laskettelurinteet kiinnosta ja näin pääsin oikaisemaan hiihtoreittiä pitkin lähemmäs motellia. Motelli oli ihan mukava, pikkuinen sellainen. Siellä oli kissa! Helsinkiläispari tuli hieman minun jälkeeni sinne, olivat kiivenneet viimeisenkin mäen ja kiertäneet Rukan kylän kautta. Motellilla oli lämmin sauna ja tuntuikin ihanalta päästä sinne. Oli mukavaa päättää retki oikeaan sänkyyn ja saunaan. Unen saaminen kesti hetken, kun jalat olivat suht jumissa, moittivat minua, että kiipesit ryökäle kaikki Rukan mäet!

Kotiinpaluupäivä, ma 6.6.2016

Söin motellilla viimeisen aamiaismysliannokseni. Hengailin jonkin aikaa ja silittelin huoneeseeni tullutta kissaa. Kyselin omistajalta mistä saisi lounasta ja sain jotakin vinkkiä. Olimme samaan aikaan lähdössä liikkeelle, minä ja Helsinkiläiset, joten kuljimme yhtä matkaa Rukan keskukseen. Siellä oli aivan kuollutta! Mikään paikka ei ollut auki! Vain K-market, josta kävimme hakemassa evästä. Todella off-season! Kun kerran mistään ei saanut ruokaa, niin lämmitin kaupasta ostamani keittoannoksen kaasukeittimellä siinä Rukan keskuksen keskellä, kukkapenkin kiveyksellä. Jennifer ja Michael lähtivät Linja-autolla Kuusamon lentokentälle. Minä jäin odottamaan, että samainen kyyti tulisi toiseen suuntaan ja veisi minut Sallaan. Rukalla oli sillä välin auennut Suomi-baari, joten menin sinne lämmittelemään ja juomaan kupin kahvia. Palasin kahden maissa bussipysäkille. Siihen kerääntyi pikkuhiljaa muitakin retkeilijöitä, mutta kaikki nousivat Hautajärvelle menevään Karhunkierrosbussiin. Minä jäin odottamana yhteyttä Sallaan. Se oli jonkin verran myöhässä, mutta se ei sinällään haitannut, eipähän tarvinnut odottaa Sallassa niin kauaa. Sieltä pääsi sitten Kemijärvelle, jossa juna jo odottikin laiturilla. Tällä kertaa en saanut koko penkkiriviä itselleni, vaan Rovaniemellä viereen tuli matkustaja. Se tarkoitti sitä, etten voinut torkkua kahden penkin leveydeltä. Näin jälkikäteen ajatellen kannattaa ehkä kuitenkin otaa makuuvaunupaikka lapin reissuille. Vaikka minä en kovin hyvin sellaisessakaan saa nukuttua, niin on siihen kuitenkin paremmin toivoa, kuin istualtaan. Maksaahan se enemmän, mutta ehkäpä se on sen arvoista.

Ja mitä tästä kaikesta opimme?

Ainakin sen, että hyvin jalkaan istuvat kengät ovat olennaisen tärkeät. Siispä nykyiset kengät ensin huolletaan ja sitten laitetaan myyntiin. Jospa joku ne ostaisi. Ensi tilassa menen myös kenkäostoksille, jotta ehdin ajaa uudet kengät sisään ennen seuraavaa reissua.

Toisekseen, painava reppu on huono juttu. Ei kulkeminen ole mukavaa, jos reppu painaa liikaa. On erinäisiä asoita, jotka olisi pitänyt jättää kotiin. Mutta mitä ne ovat, selvisi minulle vasta matkalla. On toisia tarvikkeita, joita täytyy vaihtaa kevyempiin. Ja ensi kerralla osaan kiinnittää paljon paremmin huomiota repun painoon, siihen mitä otan mukaan, ja mitä jätän pois. Joka reissulla oppii. Ja oppimista on vielä paljon jäljellä.

Seuraava reissu on jo suunnitteilla. Elokuussa olisi erämaavaelluskurssi Kaldoaivissa. Sikäli kun se järjestyy, en ole kuullut vielä siitä sen enempää, kuin ilmoittanut haluavani osallistua. (Otathan minut sinne kurssille, Minna, jookos, jookos!) Tämä Karhunkierros oli olennaisen tärkeä valmistautuminen myös sitä kurssia ajatellen. Tässä sain erinomaisen tilaisuuden testata varusteitani ja taitojani vähän pidemmällä reissulla. Huomasin mikä toimii, mikä ei toimi. Mitä kannattaa vaihtaa parempaan ja mitä ei kannata raahata mukana. Opin omasta vaellustyylistäni ja -vauhdistani, millainen kulkeminen minulle on mieluista. Varsinaisesti haluan retkeilemään merkittyjen reittien ulkopuolle. Kulkea erämaassa minne mieli tekee, etsiä leiripaikka, tehdä tulet, jos mahdollista, nauttia leirissä olosta. Jatkaa matkaa minne mieli tekee ja kulkea kompassin ja kartan avulla, ilman valmiita viittoja, jotka sanovat, että seuraavalle tulipaikalle on 7,3 km. Erämaan vapaus kutsuu.